sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Huumattu



Eräs suosikkisuunnittelijani taikoi tuossa keväällä mainion sukkaparin, vaan sepä olikin saatavilla tavallisille kuolevaisille vasta näin syksyllä. Ja hetihän se oli sitten neulottava kun ohje oli julkisessa jaossa. Niin yllättäen tuli ohje eteen, että piti vaan valita ensimmäinen sopivan paksuinen lanka, mikä kätköistä löytyi. Ja hyvähän siitä tuli. Nämä piti mennä lahjaksi yhdelle, vaan koska jotenkin tuo koon arviointi on aina yhtä haastavaa, meneekin nämä toiselle, hieman isompijalkaisemmalle. Lisäksi viimeistelyvaiheessa sukat pestyä, tuntui että ne venähtivät puolitoista kokoa. Oho.

Lankana on vuosikertasäästöistä Novitan Nalle, joka on ihan passeli lanka. Tämä hillottu kerä on vuosien takaa ja pyörinyt kaapista kaappiin ja laatikosta laatikkoon. Tulipa neulottua pois ja eipä tuossa mitään valittamista.

Mallihan on vallan mainio ja varmasti neulon toiset ihan itsellenikin. Jalan sivussa kulkeva palmikko on vähän niin kuin Tiina Kuun tavaramerkki ja tää ainakin tykkää kovasti. Erityisesti miellyttää näissä kantapään kauniit yksityiskohdat ja jälleen kerran sukkien hyvä istuvuus. Kantapää istuu muutenkin jalkaan äärimmäisen hyvin, ehkäpä täytyy jatkossakin harkita vastaavalla tavalla sen neulomista. Innostuin ihan niin, että neuloin sitten alkuperäiselle lahjansaajalle Tiina Kuulta aiemmin tänä vuonna syntyneet Hovineidot. Aika kivat nekin, niistä enempi toiste.


Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3mm
Menekki: 89g
Ravelryssä: Marrashuuma



7 kommenttia:

  1. On ne vaan nätit! Mulla keskeytyi homma yhden sukan jälkeen, kun en tykännyt langasta. Kai se toinenkin joskus valmistuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sen sitten joskus saa valmiiksi :D Kun iskee sellanen tekemisen pula.

      Poista
  2. Tosi nätit! Välillä toi venähtäminen joo vaan jotenki tapahtuu, hups...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eikä ees joskus vaan aina! Osais vaan ennakoida mut ehei!

      Poista
  3. Hurjan kaunis kuvio; ihan kuin kaunis köynnös tms. :) Vanha Nalle oli kyllä hyvä lanka..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuvioon tykästyin kovasti. Toiset on varmaan tehtävä sitten vihreänä :)

      Poista