sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Aren't you a little short for a Stormtrooper?


Säälittävää näpertelyä täällä. Keskeneräiset työt vaan kasaantuu ja eipä montaa silmukkaa ole ehtinyt neuloa. Välillä rivin sieltä ja täältä. Nämä lapaset kuitenkin neuloin silmät ristissä lapselle toiveesta. Toiveena oli Star Wars-aiheiset lapaset ja totta kai pitää tehdä jos pyydetään. Pähkäilin hetken miten selviän kirjoneuleesta jos selkäpuolelle tekee vain kuvan ja päätin kokeilla ensimmäistä kertaa onteloneuletta. En jaksanut sen suurempia ohjeita siihen katsoa vaan menin enempi "no kokeillaan"-linjalla. Ja ihan hyvähän siitä tuli, pientä treeniä ehkä kaipaa.

Käyttäjälleen kelpasi, ja tulipa toive vielä R2D2-lapasista. Nooo, jospa tässä ehtisi pahimmilta koulukiireiltä sellaiset neuloa. Lapasten kuva on kalastettu internetistä Googlen kuvahaulla "star wars knitting" tai jotain sellaista. 
 
Nyt kyllä otan itteäni niskasta ja teen villatakkini loppuun. Siitähän ei siis puutu kuin napit, jotka on puuttuneet jo muutaman kuukauden. Kyllä se jouluksi valmistuu!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Luopumisen tuska ja muut tekosyyt

Voi blogihiljaisuus. Tämä on kaiken käsiltä vapaan ajan, minkä normaalisti viettäisi puikkojen kanssa, käyttänyt opinnäytetyön kirjoittamiseen. Tuo pirulainen onkin jo paisunut 51 sivun mittaan ja kuulemma pitäisi kohta jo luovuttaa. Voinpa vaan todeta, että voi luopumisen tuska! Nyt lupaan reipastua ja neuloa edes JOTAIN.

Olen minä kuitenkin jotain saanut aikaiseksi. Tai nämä oikeastaan on tehty jo kesällä, nyt vaan ei sattuneista syistä ole ollut aikaa blogipuolella hirmuisesti pyöriä edes muiden ihania blogeja lukemassa.



Neuloin jo heinäkuussa mummolle synttärilahjaksi Dreambirdin. Tuokin roikkunut jonossa jo pitkään, ja ei vaan ole tullut tehtyä. Ohjeesta sanottakoon sen verran, että sitä kehutaan helpoksi jopa aloittelijalle. VÄÄRIN. Sellainen sekametelisoppa nuo kirjalliset vaihe-vaiheelta-ohjeet, että siirsin suosiolla noin ensimmäiset 15 sivua lasten piirrustuspaperiksi ja seurasin sivun mittaista numeerista riviohjetta. Lankana on Dropsin Fabel (valkoinen) ja Dropsin Delight sinisävyissä.

Sittenpä yhä edelleen keskeneräisenä odotteleva villatakki. Takki on päässyt jo niin pitkälle, että hihat odottavat resoreita ja helmaa pitää pätkä purkaa ja neuloa pidemmäksi. Purin minä sitä ensimmäistä hihaakin resorin verran, kun meinasi käydä liian tiukaksi suusta. Sitten vielä nappilistaa ja leikkaamista. Suunnittelin alkuperäisestä ohjeesta poiketen lisätä tähän vielä taskun tai taskut. Ne nyt vaan on neuletakeissa niin somia! Ohjeen takkiin löydät täältä


perjantai 7. elokuuta 2015

Arjen luksusta


Mää en sillai normaalisti välttämättä omasta aloitteestani pukis veljeksiä mätsääviin vaatteisiin, vaikka ikäeroa muutama vuosi onkin. Nää sankarit on nyt alkanut itse vaatimaan saamaan samanlaiset vaatteet kuin toisellakin ja onhan se ihan söpöä ja käytännöllistäkin. 

Kun tilaamani Titityyn Arjen luksusta-lankapaketti tuli, hetken hypistely kertoi että ihanan pehmoinen ja villainen luomumerino tahtoi pipoksi. Ja kuinkas kävikään, pojille tein siitä ihanan pehmoiset, silti pinnaltaan kauniin rouhean villaisat syys/talvi-pipot. Vaikka lanka onkin vain fingering-vahvuista, on se niin lämmin, että ei ihan ensimmäisillä syyskeleillä varmasti nämä pipot päähän mene, mutta ei huolta: talvi tulee aina.

Lanka on siis ihan uutukaisen uutta de rerum naturan Ulysse-merinolankaa. Toivottavasti lanka jää Titityyn valikoimaan pidemmäksikin aikaa, sillä voi jehna miten täydellistä. Sellaista lankaa, millä on kaikki parhaimmat ominaisuudet. Se näyttää ja tuntuu oikealta villalta, siis sellaiselta, että se on tullut eläimestä. Se ei ole kuitenkaan lapsia ajatellen pistelevää eikä kutittavaa, vaan ihanan pehmoista ja merinoista, jossa on selvästi vielä villarasvan tuntu. Se on ohutta, mutta silti ihan superlämmintä. Väri on kauniin luonnollinen ja neulepinta ihanan eläväinen ja rouhea. Suosittelen siis villan ystäville! Ja tupsut tein luonnollisesti random-jämälangoista joista en tiedä oikeastaan mitään.

Mallin bongasin joskus ravelrystä, ja on sellainen luottomalli. Erityisen hyvää siinä on tubular cast on, (video ohjeeseen) jonka ansiosta aloitusreuna ei kiristä ja sulautuu neuleeseen nätisti. Itsellä ainakin aloitusreuna usein kiristää ja jos ei kiristä, niin on yltiölöysä ja sen takia röpsöttää rumasti. Suosittelen kokeilemaan varresta aloitettaviin sukkiin tai pipoon.




Lanka: de rerum natura Ulysse (poivre et sel)
Puikot: 2,5mm/3mm
Menekki: 78g + 21g (tupsut)
Ravelryssä: Winter is coming



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Opparisukat



Blogin puolella on ollut nyt hiljaista. Syytän siitä kirjoittamatonta opparia ja kodin remppahommia. Molemmat onneksi etenee lähes aikataulussa!

Olen kuitenkin jokusen rivin sieltä täältä iltasella ehtinyt neulomaankin. Ja mikäs sen mukavampaa ja ajatustyötä vaatimatonta hommaa nuo raitasukat onkaan. Kirjavat täpläsukat jatkavat samaa pedanttista kaaosta kuin edellisetkin tekemäni jämälankasukat ja tällä kertaa ihan omaan jalkaan. Ennen syksyn viileitä teen kyllä vielä lopullekin perheelle omansa! Täydellinen tapa kuluttaa ne jämälankapallerot, vaikkakin aika hitaasti ne näihin kuluu. Mutta tasan 100g jämälankoja vähemmän kuitenkin näiden myötä. Jälleen kerran näitä on ihana katsella. Tuosta edellisestä postauksesta näkeepi nuo langat, mitä käytin.




Toiset raitasukat tein Purl Been inspiroimana. Tuttuun tapaan kärjestä aloittaen kiilalisäyksillä ja "kantaläpällä" ja tein vain sukkien suut harmaana joustinneuleena, muuten sileää. Laiskuus iski, ja en jaksanut edes viimeistellä näitä sen kummemmin. Kyllähän nuo jalassa oikoaa.. ehkä.





perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kaikuuko?




Turhaan ei ole Cladonia-huivimallia kehuttu kauniiksi ja hyväksi. Neuloin siis edellisen perään heti toisen, tällä kertaa itselleni. Ja olipa suuri yllätys että väriksi valikoitui hillitty harmaa. Meinasin tehdä täysin harmaan, mutta edellisessä huivissa ihastuin kauniiseen valkoiseen pitsireunaan, joten päätin tehdä sellaisen tähänkin.




Lankana tässä on ihanan pehmeä ja samalla rehellisen rouhea satarosenttisen suomalainen Tukuwool. Tästä langasta neuloin aiemmin miehelle lapaset, ja niistä on käytössä tullut suloisen pehmeät ja niissä on vieläkin vahva villantuoksu, niin kuin tässäkin huivissa. Kovasti haluaisin neuloa tästä villatakin, vaan saattaisi lämpimyytensä takia jäädä käyttämättä. On nimittäin hiukkasen lämmin huivi, vaikka ei tämä kesä mikään lämmin olekaan.



Lanka: Tukuwool Fingering (Auri ja Sake)
Puikot: 3,5mm
Menekki: 109g






lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kesäpuutarha




Aika ei kesällä kyllä onneksi kulu tietokoneella istuen. Siksi siis hiljaisempaa täällä blogin puolella. Puikkoja en ole täysin hylännyt, nehän matkaa mukana puistoissa ja puuhissa. Neuloin 85 vuotta täyttävälle mummolleni huivin. Malli on ollut jo pitkään jonossa ja pariin kertaan aloitettukin, mutta kaatunut aina täydellisen raitayhdistelmän löytämisen vaikeuteen. Päätin kokeilla kuinka Dropsin Delight-lanka tähän uppoaa ja ihan hyvinhän se sinne meni. Ei ihan ehkä omaan makuun, mutta saajalleen varmasti varsin mieluinen. 

En tiedä olenko vain kerran neulonut samalla mallilla putkeen toisen kerran, vaan neuloinpa tämän saman huivin itselleni myös. Sekin on jo valmis, odottaa vain langanpäiden päättelyä ja valokuvausta. Eli hetki voi vierähtää. Älkäättet huoliko, kyllä sekin tiensä tänne löytää-


Lanka: Drops Delight (Pink Mix) Drops Fabel (White)
Puikot: 3,5mm
Menekki: 108g
Ravelryssä: Cladonia 




Aika näin kesällä on kulunut myös vihreisssä asioissa, sillä tänäkin vuonna meidän parvekkeen on vallannut citypuutarha. Mitään turhia rehuja ei suuremmin sieltä löydy, vaan lähinnä syötäviä kasveja. Salaattia, mansikkaa, tomaattia, herneitä. Nam. Erityisen ylpeä olen Pikkuväen osallistumista puutarhurointiin ja istuttipa tuo 4-vuotias ihan itse itselleen salaattia vanhoihin lohjenneisiin kahvikuppeihin ja herneitä oman laatikon ison penkin lisäksi.







maanantai 1. kesäkuuta 2015

Vilukissan poikaset



Itse olen varmasti moneen otteeseen maininnut, että olen sellainen ihminen, joka käyttää villasukkia joka päivä, ympärivuotisesti. Ei ole montaa iltaa vuodessa, kun en sohvalle asettuessani televisiota katselemaan vetäise villasukkia jalkaan. Diagnoosi on kyllä krooninen viluvarvas. Eipä ole omena kauas puusta pudonnut, sillä Pikkuväki on ihan samanmoinen viluvarvas ja mikään ei ole niin inhottavaa kuin kylmät paljaat varpaat kylkeä vasten. 

Pitihän tyypille uudet sukat saada, ja toiveena oli että ne olisi sellaiset piiiitkät. Niinpä yhdistin kaksi hommaa ja ryhdyin samalla vähentämään jämälankapurkkejani. Noita mahtavia ja pullistelevia säiliöitä, joihin kaikki fingering-vahvuiset langat laitan. Täytyy ehkä neuloa vielä muutamat muutkin jämälankasukat, sillä näitä jämälankoja jäi vielä 1072g.

YLI KILO. Voi herranjestas.




 Mutta asiaa sukista. Halusin neuloa nämä ja parit muutkin jämälankasukat monien hyväksi kokemalla yllärijämälankareseptillä, mutta pedantti luonteeni ei vaan kyennyt ryhtymään kaaosmaisesti neulomaan raitoja ihan vaan sattuman varaisesti. Niinpä kun tässä kevään aikana muutamissakin blogeissa näin näitä pilkkusukkia, niin nämä ne sitten hivelivät tätä järjestelmällistä puolta minussa. Sukat neuloutui ihan älyttömän nopeasti, lähes kolmessa illassa oli jo valmista, kun aina piti "vielä yks raita. ihan nopeesti." Lankojen päättely se sitten olikin aivan toinen juttu. Onneksi puolet langoista päättelin neuloessa, mutta silti langanpäiden määrä oli ihan kiitettävä.

Langat on valikoitu niin, että kaikki olisi jokseenkin edes kestävää tai hyväksi havaittua sukkatarkoitukseen. Mitään varsinaista logiikkaa värien valinnan suhteen en käyttänyt, oltin vaan sen kerän mikä sattui purkista nousemaan tai olemaan juuri silloin lähimpänä. Hieman naftin näköiset on kuvissa, johtuen varmasti siitä, että kuvia napsiessa, sukkia ei vielä ole kasteltu, joka luonnollisesti hieman venyttää sukkaa leveyssuunnassa ja kutistaa pituussuunnassa. 

Näitä ehkä vielä muutamat pitää neuloa. Lankaakin on.



Malli: Pilkulliset ja pitkät perussukat kärjestä aloittaen (koko 30/31)
Lanka: 
muun muassa
Vivacious 4 ply
 Colinette Jitterbug
Väinämöinen
Puffalan Sukka-Puffa
Austermann Step
Kraft Hand-dyed BFL Sock
KVG Woolworks sock yarn
Cascade Heritage
Puikot: 2,5mm
Menekki: 85g
Ravelryssä: Jämänpolttosukat I