keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Langan värjäys elintarvikeväreillä + Ohje


Seuraavassa langan värjäämisestä ja miten minä sen teen. Tapa ei ehkä ole oikea, mutta kivoja ja värinsä pitäviä lankoja tällä olen saanut tehtyä. Kirjastosta löytyy aiheesta paljon kirjoja ja netti on pullollaan värjäysohjeita eri tavoille ja englanniksi löytyy hyvinkin kattavia ohjesivustoja. Youtubestakin löytyy videoita. Google on kaveri.


 Tarvitset:
  • lankaa
  • elintarvikeväriä
  • etikkaa
  • kattilan
  • sangon
  • sekoitusvälineen (sepä saattaa värjääntyä eli ei ehkä sitä ykköslastaa)
  • Lääkeruisku ja kuppi (ei välttämätön)


 Vyyhditä langat. Kauhean isoja vyyhtejä ei kannata tehdä, muuten väristä tulee epätasainen ja vyyhtejä on hankala käännellä. 50g on aika sopiva koko varsinkin jos on tilat on pienet. Värjätä voi valkoista tai jo valmiiksi värjättyä lankaa. Kivoja murrettuja sävyjä saa jos värjää harmaata tai luonnonvalkoista lankaa. Vaaleanpunaista lankaa kun värjää sinisellä, saa aikaan hauskan siniharmaan lopputuloksen. Tai jotain ihan muuta. 



Laita langat likoomaan vesi-etikka-seokseen. Tässä satsissa oli 350g lankaa. Laitoin vettä n. 2l ja etikkaa 0,5l.  Vyyhtien saa antaa liota ihan hyvän tovin. Omani lepäsi tuolla pari tuntia.




 Laita vesi lämpenemään kattiloihin. Vettä pitää olla niin paljon, että langat peittyy eikä pala pohjaan, liika on kuitenkin liikaa ja sotkua tulee helposti jos vesi läikkyy yli. Värikeitos värjää nimittäin helposti kaiken muunkin kuin langan.

Lämmitä vesi lähelle kiehumispistettä. Mittaria tähän ei tarvita, vesi on valmis kun se hienoisesti höyryää ja pohjaan alkaa muodostua kuplia ja kuuluu kohinaa. Säädä levy pienemmälle ja lisää väri. Nosta langat vesietikka-seoksesta ja puristele kevyesti liika vesi pois ja laita uimaan väriliemeen. Veden pitää olla lämmintä (höyryilevää) mutta ei saa kiehua. Mulla taisi olla levy koko ajan kakkosella tai kolmosella.





Väreinä tällä kertaa ihan marketista ostetut nestemäiset elintarvikevärit. Yhtä hyvin tässä voi käyttää apteekista saatavia jauhemaisia karamellivärejä. Ne on hieman riittosampia kuin nestemäiset. Niitä vaan ei joka paikassa ole saatavilla, mutta näitä nestemäisiä pitäisi löytyä melkein kaupasta kuin kaupasta. Ameriikan maalta saatavat KoolAidit värjää lankoja juurikin sen takia, että ne on käytännössä pelkkää elintarvikeväriä mausteella.


Punaista ja tilkka sinistä taittaa värin violettiin


Punaista ja tilkka keltaista taittaa värin oranssiin

Jos haluaa raitoja tai täpliä tai suurempia sävyeroja vyyhtiin voi väriä lisätä suoraan langan päälle lääkeruiskua käyttäen. Näin saa aika kivoja eläviä neulepintoja aikaiseksi. Lankaa voi myös dipata veteen vähän kerrallaan jolloin saa vinhoja värieroja aikaan tai dipata lankaa useampaan väriliemeen jolloin saa raidallista lankaa.


Väriä voi sekoittaa kupissa ja ottaa siitä ruiskulla.

Lankaa käännellään ja liikutellaan kattilassa vähän väliä. Suurempia keittelyitä ja vatkailuja kannattaa välttää, ettei lanka huovu. Erityisesti villalangat huopuu helposti, villasekoitteet ei ole välittömässä vaarassa. Langan annetaan lilluskella kuumassa vedessä 45-60min. Keitos on valmis kun lanka on imenyt kaiken värin vedestä ja vesi on kirkasta. 

Väriä lisätty päälle ruiskulla (vas.) ja toisessa (oik.) vesi on jo melkein kirkasta.


Nosta lanka pois kattilasta. Tässä kannattaa käyttää apuvälineitä, sillä lanka on imenyt aika määrän tulikuumaa vettä eli palovammoilta on melkein mahdoton välttyä, varsinkin kun on tällainen poropeukalo kuin minä. Anna langan levätä hetki ja jäähtyä. Sitten lankaa huuhdellaan ensin kuumalla vedellä ja pikkuhiljaa väännetään hanaa sinne kylmemmälle puolelle, kunnes huuhteluvesi on viileää ja langasta ei enää irtoa väriä. Jos tuntuu että väri ei pysy langassa, dippaa se kertaalleen vesi-etikkaseoksessa mistä alunperin langat otit. Huuhtele huolellisesti. Erityisesti punaisista tuntuu lähtevän huuhdeltaessa käsittämätön määrä väriä, kun taas sinisistä on heti kirkas huuhteluvesi. Tässä vaiheessa kannattaa värinkestävyys testata hyvin, koska sitten harmittaa kun väri ei pysykään langassa. Jos väri irtoaa, laita takaisin kattilaan, lisää etikkaa ja väriä ja värjää uudelleen. 
Nostele vyyhdit kuivumaan ja anna kuivua pari päivää. Keri ja neulo puhdasta iloa.




Vas. pohjalla vaaleanpunainen 100% villalanka sinisessä väriliemessä. Keskellä valkoinen lanka punainen + sininen väriliemessä. Oikealla valkoinen lanka punainen + keltainen väriliemessä.

Elintarvikeväreillä värjääminen on vähän kokeilua joka kerta. Aina ei saa juuri sitä mitä haluaa ja joskus saa enemmän kun olisi tarvinnut. Jotkut värit tarvitsee eri määrän etikkaa ja jotkut eri määrän väriä. Ei se mitään rakettitiedettä ole, enemmänkin yritys-erehdys-taktiikkaa. Sen oon huomannut, että punainen väri tarvii vähemmän etikkaa kun muut. Jos on liikaa, niin väriä lähtee sitten neuloessa sormiin. Sininen taas on tosi herkkä tarttumaan lankaan ja sitä ei tarvita suhteessa langan määrään niin paljon. Aina kannattaa huuhdella lanka huolellisesti värjäyksen jälkeen ja vielä uudelleen kun työ on valmis.Ensimmäisessä pesussa väriä voi lähteä ja käsinvärjätylle langalle suositellaan käsipesua.

Saman homman voi tehdä myös ilman keittelyjä mikrossa. Vesietikkaseoksesta nostelee ja puristelee enimmät nesteet pois, laittaa mikron kestävään astiaan ja kaataa päälle seosta, jossa on 2-3dl vettä ja tl väriä. Tätä niin paljon että lanka on kosteaa mutta ei ui vedessä vaan pohjalla pieni kerros nestettä. sitten mikrotellaan 2min ja annetaan levätä ja taas mikrotellaan 2min. Varotaan polttamasta lankaa ja koko taloa samalla. Huuhdellaan ja laitetaan kuivumaan.

Tähän en oo vielä lähtenyt kun se on vähän arveluttavaa ja outoa laittaa lanka mikroon. Mutta kyllähän ne KoolAiditkin mikrotellaan ja ihan tismalleen samaa värjäävää ainetta niissä on. Tykkään keitellä kummallisia liemiä. Tulee lapsuus mieleen kun pihalla kerättiin kaikkea mitä löydettiin, lehtiä, marjoja, keppejä, mutaa, sieniä, kuravettä, jne. ja siitä sitten tehtiin erilaisia soosseja isoissa ämpäreissä. Kesää odotellessa, kun pääsee keräämään metsästä oikeasti kummallisia asioita ja saa värjätä niillä lankoja. <3



Edellisen värjäyksen satoa

9 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ohjeesta! Pitääpä kokeilla, kun tuota Kool Aidia on niin vaikea saada ja näitä värejä löytyy kaapista. Kiitos <3

    VastaaPoista
  2. Itse olen katsellut noita KoolAidilla värjäyksiä pitkin nettiä ja todennut, että tuo elintarvikeväreillä, etikalla ja keittämisellä leikkiminen tuntuu enemmän mun jutulta ja kiinnostaa enemmän :) Kiitos siis ohjeesta! :) Tätä pitää kokeilla lähiaikoina! :) Linkitän sitten tänne, kun saan valmista aikaan ja esittelen värjäyksiä blogissani :)

    VastaaPoista
  3. Samoilla poppakonsteilla itsekin olen lankaa värjännyt ja tykkään tuosta tavasta, koolannutkin olen kerran mutta tuo asia tuntuu vähän vieraammalta :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Kiitos hyvästä värjäysohjeesta, oli ihan pakko kokeilla muutamalla vyyhdellä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ohjeesta. Muutaman kerran olen nyt kokeillut värjäystä tällä tekniikalla ja olen ihan hurahtanut. Joka paikka on pian täynnä lankoja.

    VastaaPoista
  6. hei tätä täytyy jossain välissä kokeilla! näyttää villiltä :D
    oon apteekissa töissä, oon ymmärtänyt ettei noita jauhemaisia elintarvikevärejä ole enää edes saatavilla, meilläkin on nykyisin myynnissä vain nestemäisiä värejä...

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta! Langat juuri kylppärissä kuivumassa. Mulla oli vaaleanpunaista Nallea vuosien takaa. Eihän sitä ollut tullut käytettyä, kun ei ole yhtään mun väri. Nyt tuli sinisen eri sävyjä. Valitettavasti laitoin kuitenkin vyyhdin kiinni liian tiukkaan langoilla ja väri ei aivan ulottunut kaikkialle. No hieno tehostekeino! Mukavaa syksyä sulle. Tykkään todella lukea sun blogia. Ihanaa inspiraatiota!

    VastaaPoista
  8. Kiitos ohjeesta. Pari vyyhtiä tuli värjättyä äitienpv lahjaksi anopille/mammalle lasten kanssa. Tähän jää koukkuun.

    VastaaPoista