maanantai 21. heinäkuuta 2014

Fathom


 Fathom mun piti neuloa jo keväällä, mutta jännästi aina vaan jäi ja hupsvaan olikin jo toukokuu ja helteet. Otinpa sitten heinäkuussa askareeksi neuloa sen valmiiksi syksyä varten, ettei sitten taas jää. Ja ai etän että tulikin kiva, vaikka kuviin sainkin aikaiseksi aika maanisen ilmeen ja semisti auringossa kärähtäneen naaman. Keskitytään kuitenkin olennaiseen, elikkäs pipoon. Ihan melkein liian nopea neuloa, olisi tekeytynyt yhdessä illassa, ellei olisi pitänyt neuloa ensimmäisen yrityksen jälkeen reippaammin pituutta myssylle. Ensimmäisellä kerralla neuloin sentin enemmän pituutta myssylle ja silti piti purkaa ja neuloa vielä toinen lisää. Arvoin pitkään neulonko harmaan vai punaisen ja neuloin punaisena. Saatan neuloa toisen harmaana, sillä alla olevassa mustavalkoisessa kuvassa tuo harmaa näyttää aika kivalle. Koska eihän myssyjä voi olla liikaa! Joka värissä pitää olla ainakin yksi, niin voi sitten mielentilan mukaan vaihdella. 

Lanka on 100% suomen lampaan villaa ja semisti karheaa. Omaa päätäni ei karheus haittaa, mutta herkemmälle ei ehkä voi suositella. Hyvin karheus kuitenkin väheni kastelun jälkeen ja varmasti käytössä sitten vielä enempi. Tykkään kovasti väristä (Melisandre) ja langasta, onneksi sitä on vielä kaksi vyyhtiä eri väreissä (Night's Watch ja Harrenhall). Nokkelimman-pokkelimmathan huomaa, että pienemmässä palmikossa on kolmas palmikkop väärään suuntaan. Huomasin sen vasta neljännen palmikon kohdalla ja en jaksanut alkaa purkamaan, kun se ei niin paljon itseäni haitannut.  


Lanka: KVG Woolworks 100% (Melisandre) Wool Spun & Dyed in Finland
Puikot: 3mm / 3,5mm
Menekki: 66g
Ravelryssä: Punis







4 kommenttia:

  1. Ihana. Tässäpä pipomalli mikä pitää pistää muistiin :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis! Täydellinen just tuollaisena vähän lörppänä.

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja ihanan punainen! Minäkin haluan tuollaisen!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis pipo! Myös kivat langannimet, imho :) En huomaa mitää väärää palmikkoo, tekijähän ne yleensä aina vaan huomaa!

    VastaaPoista