lauantai 9. elokuuta 2014

Pientä somaa



Oon saanut neuloa noita vauvaneuleita nyt jo muutaman ja joka kerralla ne on yhtä herttaisia. Ja niin pieniä! Neuloin tämän pienen hihattoman tunikan/mekon/paidan (mikä-se-nyt-kellekin-on) ja tuli melkein liian soma. Lanka on ihanan hohtavaa bambu/puuvilla-sekoitetta ja herkimmällekin vauvahipiälle höyhenenpehmoista. Neulominen sinällään aiheutti muutamia harmaita, sillä lankahan halkoo aika tavalla ja sai kyllä olla silmät tarkkana, että joka silmukan neuloo kokonaan.

Hirmu helppo ohje neuloa ja lisäksi ilmainen. Muokkasin ohjetta aavistuksen tekemällä raitaosion oikeasti raidoista, enkä pätkä- tai liukuvärjätystä langasta ja päättelin hihansuut samalla langalla, millä helma on neulottu. Se jotenkin sitoo ylä- ja alaosan toisiinsa paremmin tällain lyhythihaisena versiona. Äimäsin hetken aikaa, kun ohjeessa oli eri ohjeet tyttöjen ja poikien versioille. Siis täh? Koska eihän niissä mitään eroa ole. Hoksasin sitten, että nappilista on vastakkaisella puolella. Kauhean hassu jäänne jostain keskiajalta! Ihan kuin se olisi maailmanloppu jos tyttöin puserossa oliskin napit väärällä puolella.

Tästä jos mistä on hyvä aloittaa tällaisten ylisöpöjen vauvaneuleiden tekeminen. Napit näyttää kuvissa vähän hassulle kun on sellaiset kiiltävät helmiäispintaiset napit, elikkäs heijastaa melkein väriä kuin väriä, todellisuudessa siis simmoiset luonnonvalkoiset. Tällasen vois tehdä toisen villasta ja pitkähihaisena sitten kylmemmille keleille.


Malli: Linnie ( Justyna Lorkowska )
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo ( Fuksia, Roosa ja Harmaa )
Puikot: 3,5mm
Menekki: 50g ( 30g Fuksia/10g Roosa/10g Harmaa )
Ravelryssä: Little Pink

5 kommenttia: