tiistai 12. elokuuta 2014

Raitapipo, koska talvi saattaa yllättää

 
Hurrasin vielä puoli tuntia sitten: "jipppiiiii, ulkona alle 20 astetta!" Niin vaan se mittari meni ja näytti hetkeä myöhemmin 20,5. Tein silti talvipipon, koska kyllä sekin sieltä joskus tulee. Ja teki mieli tehdä jotain pientä ja nopeaa isoilla puikoilla. Sain ihastuttavat sukat valmiiksi jotka nyhräsin 2mm puikoilla molemmat sukat yhtä aikaa ja alkoi lievästi ottamaan sormiin. Siispä piti saada sellainen yhden illan pikaprojekti väliin ennen kuin aloittaa nyhräämään seuraavia sukkia. Ja kyllähän se yhdessä päivässä valmistui, vaan päättely kestikin sitten pari päivää..
 
 
Pipon aloitin tekemään Raitulin ohjeella, paitsi loin silmukoita 94. Joustimen neulottua päätinkin raidoittaa kahden värin sijasta kolmella ja raidat on kolmen silmukan korkuisia. Ja koska lanka on paksumpi, tein piposta lyhyemmän. Paksummalla langalla on vaikea saada aikaiseksi sellaista sopivan lörppää pipoa, vaan yleensä vaikutelma on enemmänkin Coneheads-elokuvasta, kun lörpöksi tarkoitettu pipon laki jääkin pystyyn sillain lievästi dorkan näköisesti. Kavennuksia aloittaessa päädyinkin hylkäämään ohjeen kavennukset ja tein tyköistuvammalle pipolle sopivammat kavennukset tuollain neljään kohtaan. Eli ei tästä nyt Raitulia tullut, mutta siitä se idea lähti!

 
'
Malli: Raitu- ei ollutkaan
Lanka: Cascade 220 (värit 2442, 9420 ja Heathers 7827)
Puikot: 4mm
Menekki: 50g
 Ravelryssä: Little striper

 Lanka on parhainta luottolankaa Cascaden 220. Pehmeä, ei kutita ja värivalikoimaa on enemmän kuin tarpeeksi. Semisti käytössä nukkaantunut, mutta voittaa silti muut vastaavat langat mennen tullen. Tosin ostin ihan uuden tuttavuuden, vyyhdin Berrocon Ultra Alpacaa Titityystä, kun sinne sitä uutuutena tilattiin ja se vasta pehmoista on! Niin pehmoista, että sitä voisi vain silitellä kuin pientä kissanpoikaa. Kerin sen jo kerälle ja suunnittelin itselleni siitä pipoa. Ehkäpä sen sitten teen seuraavien nyhräyssukkien jälkeen tai siinä ohessa matkatyönä kun pitää koko ensi viikko olla reissussa. Ja sen jälkeen alkaakin koulu. (IIKS!) 
 
Oon viimeeksi ollut koulussa 3,5 vuotta sitten ja kyllähän se aika mukavalta tuntuu palata sinne. Pojat aloittaa päiväkodin ja allekirjoittanut jatkaa tuolloin tauolle jääneitä sairaanhoitaja-opintoja. Hyvällä tuurilla valmistun jo ensi kesänä, mikä tarkoittaa oikeita töitä ja siitä saatavaa oikeaa palkkaa, mikä taas tarkoittaa suurempaa rahallista panostusta rakkaaseen harrastukseen eli lisää luksuslankoja. Voisin melkein tehdä itselleni sellaisen lahjalupauksen, että jos olen valmistunut elokuuhun mennessä, sallin itselleni ostaa kerralla lankaa juuri sen verran kuin huvittaa eikä yksikään "no en tiiä onko mulla oikeestaan varaa"-vyyhti jää kauppaan. Bloggaustahti saattaa syksyn mittaan vaihdella riippuen varmasti vähän siitä, onko käytännön harjoittelua vai luennoilla istumista. Paras tapa keskittyä kuuntelemaan on ainakin omasta mielestä neuloa. Ei ainakaan nukahda ja veri kiertää paremmin kun tekee jotain.





8 kommenttia:

  1. Superkiva raitapipo! Toivotaan kuitenkin ettei se talvi ihan vielä yllätä, vaikka pipo onkin valmiina... :)

    VastaaPoista
  2. Tulipa siitä kiva. Ihanat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Värit valitsi tietenkin kuvassakin näkyvä herrasmies. Hieman saatoin toki ohjailla valitsemaan mätsäävät värit syksyn ulkovaatteiden kanssa ;)

      Poista
  3. Söpö pipo! Hauskaa, että joku muukin muistaa vielä Coneheadsit... :-)
    Tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kummallisen harva niitä enää muistaa, mutta kiva että sentään joku, vaikkei ne ehkä uudelleenkatsomisen arvoisia olekaan.. :)

      Poista
  4. Raidat on aina kyl niin jees! Tosi freesi yhistelmä!

    VastaaPoista