keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Korrelliset



Ihan yksi ehdoton suosikkiblogini mitä luen paljon on Sannan Pehmeitä paketteja. Eiran Langat-lehdessä julkaisiin Sannan suunnittelemat Korsi-kämmekkäät, ja nehän nousi sieltä ihan ykköseksi ja heti piti saada omat! 

Näissä nyt kävi vähän hassusti ja arvioin taas käsialani turhan löysäksi joten neuloin pienemmillä puikoilla. Olisi pitänyt valita puolikokoa isommat puikot, sillä näistä tuli aavistuksen liian tiukat omiin käsiini, mutta onneksi hyvinkin läheltä löytyi todella helposti pienikätisempää porukkaa ja kämmekkäät pääsi hyvään kotiin. Ja omathan ois vielä neulottava, on niin kaunis malli! Tein hieman pidemmät kun tuntui jäävän lyhyeksi peukalokiilan jälkeen ja toistin mallikertaa kaksi ylimääräistä kertaa. Suuremmilla puikoilla neulottaessa tätä lisäystä ei varmaankaan tarvitse tehdä.

Lanka on Fyberspatesin Vivacious 4ply ja aikas nappeli lanka ja ihanat värit. Tästä samasta langasta, mutta eri väristä tein aiemmin Pikkuväelle vieläkin ahkerassa käytössä olevan jokapoikapaidan ja täytyy kyllä kehua langan kestävyyttä. Tuo paita ollut joka viikko ahkerassa käytössä ja edelleen siistin näköinen ja niin pehmoinen että Pikkuväki pukee oikein mielellään päällensä. Pientä hinkkausnukkaa tullut hihansuihin mutta se ei suuremmin haittaa. Pian alkaa vaan käymään pieneksi! Pitää Naperoiselle alkaa kohta mallailemaan, josko olisi sopiva ja neuloa isommalle uutta, mahdollisesti jopa samalla mallilla.


Lanka: Fyberspates Vivacious 4ply (Silver and Bronze)
Puikot: 2mm
Menekki: 33g

6 kommenttia:

  1. Minä kans tykkäsin tuosta mallista eniten :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Olispa aikaa tehdä noi, nyt on pakko pyörittää sukkatehdasta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Vilma, että tartuit ohjeeseeni ja vielä tykkäsit siitä! Pelastit tämän ankean harmaan marraskuisen päiväni! :)
    Korsistasi tuli tosi kauniit ja lanka on ihanan väristä.

    VastaaPoista
  4. Enemmän kuin tykkäsin! Jään kuulolle jos vaikka innostut suunnittelemaan lisää :)

    VastaaPoista