tiistai 15. huhtikuuta 2014

Breaking the Day


 Tää neulo taas ihan kivan huivin. Ensimmäinen tätä laatuaan ja tämähän oli niin leppoisaa neulottavaa, että johan tälläisen voisi tehdä toisen ja ihan itselle kun tämä matkaa muualle. Tämä oli jopa niin aivotonta neulottavaa, että alkoi nurjan neulominen tökkiä ja päätin vaan olla neulomatta nurin. Enää ikinä. No ehkä joskus. Ryhdyinpä sitten neulomaan oikein molempiin suuntiin ja ai että miten hyvä taito. Pari riviä meni ensin tosi hitaasti, mutta aika nopsaa sitä pystyi neulomaan yhtä nopsaa ja vaivattomasti oikein molempiin suuntiin ilman Kurjia Nurjia. Mulla tuntuu nurjan neulominen oikeassa ranteessa jostain syystä tosi ikävälle, varsinkin jos puikoilla on silmukoita reippaammin. Tätä tuun käyttämään kyllä jatkossakin.

Käsityömessuilta nappasin mukaani pari kerää Puffalan lankoja. Tai kyllä mä ne ihan maksoin. Tämä oli ihan uusi tuttavuus ja tosi mukava sellainen. Lanka on melkein puuvillaisen pehmeää, vaikka ihan eläimelle tuoksuukin. En ole ihan varma, onko jopa liian puuvillaisen tuntuista omaan makuun, sillä oon enempi rouheiden ja rehtien lankojen ystävä. Kastellessa langasta irtosi ihana vahva villan tuoksu ja väriä ei lähtenyt yhtään. Väritkin on langassa mukavan voimakkaat ja ei yhtään raidoittuvat vaikka alkuun pelkäsinkin sitä. Kivasti asettuu huiviin ja toimii hyvin tässä mallissa. 

Kauaa ei tarvinnut pohtia lankakaveria tälle, sillä tää melkein huusi saada Cascaden Heritagea. Heritagen kaverina älyttömän hyvä ja kovin samankaltainen. Ostin Puffaa messuilta kahta eri väriä ja tämä käyttämätön vyyhti ei tunnu yhtään niin pehmoiselta kuin ensimmäinen. Saa nähdä oliko tämä pehmoisuus ihan tällainen kertaluontoinen ominaisuus vai johtuuko väristä. Enihau, saatanpa ostaa jatkossakin kyseisen puljun lankoja, jos toimivat ihan käytössäkin ilman kenkkuja.




Lanka: Puffalan Sukka-Puffa (Kaihonkukka)
Cascade Yarns Heritage (Harmaa)
Puikot: 3,5mm (ehkämeibi)
Menekki: 140g




6 kommenttia:

  1. Oi! Daybreak on kiva neulottava, mutta mullakin tökkii ne nurjat! :) Täytyykin joskus kokeilla siis ilmeisesti jättää ne nurjat kerrokset pois, kun hyvältä näyttää silloinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun Se oli kyllä hidasta kun piti neuloa väärään suuntaan oikein mut tosi nopeasti tottu ja käsialakin tuntuu olevan tasasempi, kun nurjaa neuloessa tulee mulla ainakin löysempää. Kätevää :)

      Poista
  2. Valtavan kaunis!
    Epäilen kyllä vahvasti, että mun aivoni eivät taipuisi tuohon molempiin suuntiin neulomiseen... :)

    VastaaPoista
  3. Voi, onpa kaunis ja seesteinen versio tästä huivista!

    VastaaPoista