torstai 3. huhtikuuta 2014

Kevät tuli, lumi tuli, onneksi on Ilosofiaa

Ihan keväthullaannuin kaikista ihanista kevätneuleista ja blogikin sai uuden keväisemmän kevyen bannerin sen talvisen ja jouluisen tilalle. Nyt kelpaa katsella keväistä lumisadetta ikkunasta. <3
Monenlaista on kesken tai melkein valmiina mut nyt se lankojen päättelyn tuoma ilo on jossain kaukana. Nyt kyllä!



Sain tunnustuksen Lankaterapiaa-blogin Ryyniltä. Kiitos! Käsityöblogeja ahkerasti kiertänyt Ilosofiaa was here-tunnustus saapui siis myös tänne ja ilolla sen otan vastaan. Säännöt on seuraavat:

"Ilosofiaa was here tunnustuksen idea lähti siitä, kun törmään silloin tällöin blogeihin joissa tuntuu heti kotoisalta. Se voi olla blogin ulkoasu, ihanat käsityöt, kauniit kuvat tai se tunnelma tai ensivaikutelma jonka blogista saa, kun sinne ensimmäisen kerran astuu sisään. Ihan kun kotiin tulisi. Tuntuuko tutulta?
Tämä tunnustus lähtee siis kiertämään blogimaailmaa ja antamaan tunnustusta niille kaikille ihanille ja kotoisille blogeille.

Ilosofiaa was here tunnustuksen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia.

1.Tunnustus jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen.

2. Linkitä blogit joille olet antanut tunnustuksen takaisin Ilosofiaa http://ilosofiaa.blogspot.fi/ blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta. Lisään itse kaikki linkitetyt blogit omaan listaani joille teen oman sivun omaan blogiini.

3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille."

Paljon pohdin että mitkä kolme valitsen kun VAAN kolme saa valita. Looginen vaihtoehtohan ois laittaa Ryynille takaisin, koska Lankaterapiaa-blogin päivityksiä meikäläinen ainakin odottelee ja ne ensimmäisenä sieltä listalta avaan kun huomaan uuden tulleen. Ja ne ihanat raidat. Me tykätään. 

Mutta koska tyhmää ois viskata homma takasin, niin valkkaan kolme muuta. Raati on pohtinut tätä unettomina öinä ja tullut seuraavan kaltaiseen listaan. Koitin löytää blogeja, jotka ei vielä tätä tunnustusta olisi saanut (melkein mahdoton tehtävä) ja jotka sen mielestäni ansaitsevat. Jokainen blogi on inspiroinut minua jotenkin ja blogien neuleet on useampikin löytänyt tiensä omille puikoilleni tai ollut samaan aikaan työn alla. Kaikkia näitä on mukava lukea ja monesti olen selaillut vanhempiakin postauksia inspiraatiota metsästäessä ja linkin linkin linkin takaa löytänytkin viimein sen. Nämä kolme ovat vaan tosi kivoja blogeja :)




3 kommenttia:

  1. Kiitos kun laitoit tunnustuksen jakoon <3

    VastaaPoista
  2. Itellä ei inspaa yhtään noitten töitten päättely koskaan :D toivoisin aina että joku hoitais ne pois. Ja oikein ihanan vihreän raikas banneri sulla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! Olen ihan onneton näiden jakamisessa eteenpäin, mutta erittäin otettu muistamisesta :). Löysin jokunen aika sitten tänne blogiisi ja tykkään kovasti tyylistäsi kirjoittaa blogia.

    VastaaPoista