maanantai 16. maaliskuuta 2015

Take me to your leader.



Vihdoin valmista. Nämä ne jäi aina muiden töiden alle ja tuli varmaan kymmenen työtä aloitettua näiden aloittamisen jälkeen. Ei niistäkään kaikki ole valmiina, mutta päätin että nämä loppuun ennen kuin mitään muuta. 
 
Idea näihin tuli mieheltä. Se näki että neuloin kahdet Perianth-lapaset ja kysyi neuloisinko sille samanlaiset mutta kukkien sijasta tekisi Space Invaders-hahmoja. No minähän tein. Suunnittelin näitä muiden töiden ohella ja tartuin lopulta hauduttelun jälkeen kynään ja aloin sutaamaan. Pohjana suunnitelmalle käytin Perianth-lapasten mallia, suurensin sitä vain hieman ja aloin piirtelemään avaruushemmoja. Onneksi nämä on helppo mallintaa neuleeksi kun voi vaan pikselit kopioida suoraan kaavioon. Lankana Väiskiä ja Fabelia, vanhat tutut suosikit.
 
Ensimmäisen lapasen jälkeen iski ähky ja piti neuloa välillä jotain muutakin. Mutta raivolla nämäkin vihdoin valmistui ja varmasti ehtii vielä tänä keväänä käyttöön, aamuisin kun on vielä 7 astetta pakkasta.

Seuraavana suunnittelin neulovani omaankin käteen yhdet Perianth-vanttuut!


Malli: Perianth - ( Barbara Gregory ) feat. Space Invaders
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen (Itämeri), Drops Fabel (Valkoinen)
Puikot: 2,5mm/3,0mm
Menekki: Väiskiä 40g // Fabelia 14g

4 kommenttia:

  1. Ihan superpäheet! Parempi etten näytä avomiehelle tai täytyy kohta itsekin ruveta väsäämään samanlaisia. :D

    VastaaPoista
  2. Tahtoo omiinkin kätösiin! Aivan huiput :D

    VastaaPoista
  3. Oijjoi, miten upeet! Tuo pohjaväri on iha syötävän hyvän näköstä :)

    VastaaPoista