lauantai 13. syyskuuta 2014

Hidastus


Kyllä nyt on nenä ollut niin kiinni kirjoissa, että ei ole kyennyt kuin haaveilemaan käsitöistä. Perjantaina sain kuitenkin ison kouluhomman päätökseen ja opparin aloitettua. Nyt seuraavana sitten olisikin edessä 40+ tuntia luentovideoiden läpikatselua ja mitäpä muutakaan sitä tehdä samalla kuin neuloa? Lupaan siis pitää huolen myös tasaisesti tupsahtelevista postauksista. 

Nyt kuitenkin vain jotain pientä, sillä inspiroiduin Kaisan neuleblogin säärystimistä. Naperoinen tykkää tepastaa ulkona jo ihan itsekin, mutta aika usein pitää silti kynytä vielä syliin tai kantaa jonnekin. Housun lahkeethan siinä nousee ja nilkat ja sääret vilkkuu ja palelee. Neuloin siis edellämainitun inspiraation innoittamana Naperoisellekin säärystimet ja ai että muuten toimii. Enää ei nouse lahkeet polviin ja palele ulkona! Ainoa miinuspuoli on, että saatoin tehdä ihan inasen liian pienet. Tai siis ihan sopivat eli ei kasvuvaraa. Saapahan sitten tehdä kevääksi toiset, hieman isommat. Langat on jämien jämiä ja niistä jäi vieläkin jämiä. Eikö ne koskaan lopu?



Malli: Säärystimet, 44s
Lanka: Drops Fabel (Petrooli), KVG Woolworks 75/25 Wool/Nylon (Mjöd)
Puikot: 2,5mm
Menekki 19g
 

3 kommenttia: