sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Brömbys



Kävipä kerran, oli oikeesti melkein ainakin eka, että lupasin neuloa jotain johonkin mennessä, mutta jännästi viivästyi. Noh, tässäspä nämä surulliset sukat, jotka piti olla äitienpäivälahja, vaan valmistui muutama viikko sen jälkeen. 

Hyvissä ajoin ennen äitienpäivää sanoin äitille, että tuossa on lankakaappi ja valitsee langan niin neulon siitä mitä tämä tahtoo. Sukat tahtoi, ystävällisesti vinkkasin kurkkaamaan kirjahyllyssä asustavaan Sukkia. Rakkaudella.-kirjaan ja siitä se ajatus sitten lähti. Kirjasta äiti valitsi malliksi Rhombus-sukat ja olihan ne aika vinkeet. Ei ainakaan tylsää neulottavaa! Osittain näiden valmistuminen viivästyi siksi, että pelkäsin langan loppuvan kesken ja jotenkin sen takia sukat jäi muhimaan kun en uskaltanut tehdä eteenpäin. Ihan kuin se muhiminen mystisesti mukamas venyttäisi lankakerää ja lisäisi pituutta siihen? 


Alkujaan neuloin nämä yksi sukka kerrallaan,  mutta kun edellä mainittu pelko langan loppumisesta sai minut siirtymään kaksi-sukkaa-kerralla-tekniikkaan. Näin sain maksimoitua langankulutuksen niin ettei tarvitsisi purkaa ja pohtia. Tuijottelin sukkia ja hupenevaa lankanyyttiä ja arvioin milloin olisi hyvä aloittaa kärkikavennukset. Ja ihan nappiin meni. Tuli sopivan kokoiset ja lankaa jäi naurettava nöttönen.

 Miltei harmitti neuloa tämä laatuvyyhti, mitä jemmasin, mutta tulipahan neulottua sekin pois. Voi sitten ostaa uusia! Väri on tämän hetken suosikkejani, tuollainen ei-oikein-minkään värinen. Lanka on Puffalan Sukka-Puffaa ja niihin olen tykästynyt. Hyvää peruslankaa kauniissa väreissä. 



Lanka: Puffalan Sukka-Puffa (väri: Hannes)
Puikot: 2,5mm
Menekki: 93g
Ravelryssä: Brömbys



20 kommenttia:

  1. Kyllä on upeat! Kannatti neuloa valmiiksi :)

    VastaaPoista
  2. Vau, ihanat. Hirveästi vaan nurjaa! :D Terv. nurjakammoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää kans ennen alottamista vähän nieleskelin kun niin hurjasti nurjaa - varret vähän tökki, mut kun pääs jalkateriin niin aina riemuitsin kun sai yhden kerroksen kuvion tehtyä kun pääs taas neulomaan koko puikollisen ihan vaan oikeaa jalkapohjaan :D

      Poista
  3. Tosi kauniit! Väri natsaa malliin just eikä melkein. Olin lähellä ottaa itsekin nämä puikoille pari iltaa sitten, vaan päädyin sittenkin Marilindaan. Ehkä seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin varsin mainio malli! Tässä pohdin juuri, minkä mallin kirjasta seuraavana neulon, jää nähtäväksi!

      Poista
  4. Tosi kauniit sukat! Mielenkiintoisen näköinen malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on kyllä mielenkiintoinen ja hauska seurata :)

      Poista
  5. Kauniit sukat ja lanka sopii ihan kympillä! Samaisesta kirjasta muutamia kutonut, mutten vielä näitä uskaltanut tehdä. Ne on ne nurjat täälläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjia nurjia kohti vain ja neulomaan! Lopputulos palkitsee :)

      Poista
  6. Ihan huiput! Minäkin olen monesti miettinyt noiden neulomista, mutta aina ajatellut mallin olevan turhan työläs neulottava. Oliko? Vai pitäisikö vain tarttua rohkeasti puikkoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tartut! Lopputulokseen nähden vaiva ei ollut suuri ja kun varsista selvisi niin loppu olikin nopeaa. :) Ja silmukoiden siirtelykin oli yllättävän vaivatonta, ainoastaan puikot kiristyi kun tehtiin tuo kukan keskusta ja siirreltiin kuutta silmukkaa yhtä aikaa edestakaisin. Mutta näitä ei onneksi kovin montaa loppujen lopuksi ole :)

      Poista
    2. Ehkä minä vielä uskaltaudun, kiitos rohkaisusta! :)

      Poista
  7. Todella kaunis malli ja juuri oikea väri näihin sukkiin! <3 Kyllä äiti nyt varmasti on tyytyväinen, vaikka sai vähän odottaakin! :)

    VastaaPoista
  8. Ui, nää on kyllä tosi kauniit! Ihana tuo kuvio ja lanka käy niihin tosi hyvin.

    VastaaPoista
  9. Ihana lanka ja onnistuneet sukat! Ei taitaisi oma kärsivällisyys riittää tuohon malliin.

    VastaaPoista
  10. Voi Hannes, miten nätti väri! Ihanat.

    VastaaPoista