Elämäni ensimmäistä kertaa neuloin jotain näin ohutta. Koko ajan oli pelko persiissä että millon lanka katkeaa ja koko työ menee ihan pilalle. Onneksi ei katkennut ja sain kunnialla homman tehtyä. Malli oli mukavan helppo ja simppeli näin ohuelle langalle. Koko ajan piti silti pitää kaaviota edessä, koska helposti alkoi tekemään väärin. Lanka tuntui alkuun tosi hankalalta neuloa kun koko ajan takertui joko neuleeseen tai omiin kuiviin sormiin ja välillä meinasi hermo palaa. Vaikeuksien kautta voittoon ja kaunistahan tästä tuli. Tämä huivi on menossa synttärilahjaksi mun tädille, mutta mallailin tätä jo itselle ja onneksi tätä lankaakin jäi yli vielä toiseenkin huiviin. Pitänee neuloa toinen itselle! Tää sopis hyvin jonkin kesämekon kaveriksi kun on niin unelman ohut.
Malli: Zetor
Lanka: Aade Lõng 8/1
(Lace / 2 ply, 100% Wool, 875
yards
/
100
gram)
Puikot: 3 ½
Menekki: 62g
Oi, kuin kaunis metsänneidon huivi. :) Muakin alkuun jännitti ekojen huivien kanssa, mutta sitten uppouduin uskomaan, ettei langat oikeasti katkea. Paitsi, että kerran itse kehrätty pitsilanka pärähti poikki, kun pingotin valmista huivia! Jaiks. Onneksi sain langanpäät kiinni ja silmukat poimittua talteen, eikä katastrofin jälkiä enää huomaa kukaan.
VastaaPoistaKiitoksia! Ehkä sitä tässä harjotellessa uskaltautuu uskoa ettei se lanka katkea. :)
PoistaTodella kaunis huivi tämä! Ai että, hienoti toteutettuja kuvia myös :)
VastaaPoistaKiitos :) Tuossa takapihalla aukeaa metsäpätkä jossa on huomattavasti enempi valoa kun esimerkiksi parvekkeella tai sisätiloissa niin sääli ois jättää käyttämättä luonnonhelmat :)
PoistaIhana, ihana huivi! Todella nätti malliltaan ja väriltään :)
VastaaPoista