Jaa mitkä? No vilsongit. Kalsarit on kalsongit niin villaset kalsarit on vilsongit. Simppeli. Nämä kyseiset vilsongit muhi mielessä pitkään ja tekemään päästyä oli into korkealla. Just olin opetellut tekemään kaksi sukkaa kerralla pyöröilla ja koska haasteita ei oo koskaan liikaa, päätin jättää enemmät harjoittelut heikommille ja läksin suoraan tekemään näitä yksillä pyöröillä. Aloitin tekemään näitä yksiltä keriltä. Toinen lahje kerien sisältä juosten ja toinen ulkoa. Kauaa ei mennyt kun tajusin sen olevan ViRRRhe. Langat meni niin sotkuun, että päätin helpottaa omaa urakkaa ja säästellä ärräpäivä ja tehdä molemmat lahkeet omilta keriltä. Se helpottikin urakkaa ja enää ei tarvinnut huolehtia kuin siitä, että kerät pysyi omilla puolillaan neulomoa, ettei lahkeet sotkeentunut.
Eipä näitäkään tehdessä ilman kommelluksia selvitty. Pikkuväki päätti että nyt sovitellaan lahkeita ja veteli puikoilta yhden lahkeen sovitettavaksi. Onneksi lahje ei purkaantunut kuin muutaman kerroksen, jotka sitten neuloin omilla puikoillaan samaan kohtaan kuin tärveltymätön lahje ja siirsin takaisin samoille pyöröille. Ja homma pääsi taas jatkumaan. Resoria neuloessa meinasin into loppua, sillä inhoan nurjien silmukoiden neulomista varsinkin jos pitää neuloa sekä nurjaa että oikeaa yhtä aikaa. Jävla Jobbigt! Lopulta sitten rykäsin ja neuloin resorin loppuun kun se ensin oli viikon verran kummitellut neulekorissa.
Kuviot
näihin vilsonkereihin syntyi sitä mukaa kun työ eteni, inspiraatiota
hain sieltä täältä. Joku kuvio on bongattu jopa linja-autossa
kanssamatkustajan pipon reunasta. (Hei, kiitti vaan!) Malli on kans neulottu sitä mukaa sovitellen kun on neulottu, koko vastannee jotakuinkin 104/110cm virtaviivaista ukonjässikkää. Yläreunaan, ennen resoria tein taakse pyllistelyvaraa lyhennetyin kerroksin ja resorin käänsin kaksinkerroin, että väliin voi sitten ujuttaa kuminauhan jos tuntuu olevan tarpeen. Ainakaan näin uunituoreena ei ole tarvetta, mutta voi olla jos vähän lopsahtaa käytössä, että sellainen olisi sitten hyvä lisätä. Lahkeesta aloittaessa silmukoita oli 48 ja siitä sitten lisäilin tasavälein lahkeen sisäreunassa aina kaksi silmukkaa. Lopulta unohdin laskea paljonko silmukoita oli, mutta oli ainakin sopivasti.
Malli: Vilsongit kirjoneuleella
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 2,5mm & 3mm
Menekki: 243g
Ihan älyttömän siistit!
VastaaPoistaEn kestä miten hienot!! Haluun. Itselleni. Heti. :D
VastaaPoistaKiitos! Puikot ja lankaa ja eikun sutaamaan! alottaa samalla määrällä silmukoita kun tekis sukkiin ja lisäilee sitä mukaa kun jalka levenee. hetkihän siinä saattaa vierähtää mut lopputulos palkitsee :)
PoistaEikä! Ihan käsittämättömän makeet!
VastaaPoistaMä oon tekemässä itselleni just perusraitaisia. Ei tunnu etenevän. Plaah.
Kiitos! Perusraitaiset tuntuu aina takkuavan niin kun vaihtaa raidat tällasiin erilaisiin kiekuroihin niin riittää mielenkiinto paremmin yllä :D nimittäin aloitin yhtiä raidallisia vilsonkeja ja tekemättä jäi.
PoistaKomppaan edellisiä: tosi hienot!
VastaaPoistaAllekirjoittanut kiittää :)
PoistaEeeeiikkää ihanat! Ei vitsit et mieki haluun tommoset! :D Villahousut tekee NIIN kovaa paluuta ettei niit estä mikään :D Ei oo enää huvittavan näkönen jos kulkee villahousuis kadul :D Siulle on muuten myös haaste miun blogissa ;) http://piponytimesta.blogspot.fi/2014/01/11-juttuu-miust.html
VastaaPoistaMäkin aattelin et tekis ittelleenki mut taitaa olla liian iso työ ja valmistuis ehkä heinäkuun helteille :D vielä muutama vuos takaperin olis ollu tosi noloo kulkee villahousut tai pitkät kalsarit jalassa kylillä mut nykyään ihmisillä ei taida muuta ollakaan :D
PoistaApua en kestä!! Nää on niin mageet! Pitkään on jo itsellä muhinut ajatus kirjoneulelegginseistä ja nää vaan kyllä lisäsi sitä kuumetta!
VastaaPoistaJoo ja ei se kuume tekemällä lähde, aloin just tekee seuraavia samanlaisia pienemmälle naperolle. :D
PoistaKuulostaa pahalta :D Tässähän on ihan PAKKO taas lähtee lankakaupoille kohta!
PoistaOlet taitava kun noin kauniit lämmittimet olet neulonut. Näyttävät niin pehmoisiltakin.
VastaaPoista