maanantai 9. joulukuuta 2013

Mistä on joulun odotus tehty?


Joulua on kiva tehdä yhdessä muksujen kanssa. Varsinkin nyt kun meidän vanhempi, kohta 3 wee alkaa ymmärtämään enemmän asioita ja yhdessä tekeminen on kivaa. Askarreltiin pakettikortteja meijän lahjoihin ja oon vähän kateellinen siitä, miten hienon kortin meidän Toivo teki. Haisuli ja timantit ja kaikkee! Tokihan saatoin vähän auttaa, mut tää asettelu on ihan hänen itsensä tekemä. Pakettikortteja kannattaa askarrella itse, varsinkin kun suurin osa Tiimareita myy tavaraansa pois polkuhinnoilla. Niinpä mäkin kävin ostamassa omat askartelutavarani pois.

Jossain blogissa, en enää muista missä (TUNNUSTA JOS SE OLI SUN BLOGIS!) näin linkin Suklaasalamin ohjeeseen ja pitihän sitä tehdä! Ja nää oli tosi helppo ja nopee tehdä. Massa tehtiin yhdessä Toivon kanssa samalla kun iltapuurot oli tekeytymässä. Seuraavaan satsiin laitan kyllä vähempi noita aprikooseja, oli sen verran äitelää. Pähkinöinä käytin kevyesti suolattuja Cashew-pähkinöitä, seuraavaan satsiin vois kokeilla tavallisia maapähkinöitä. Nää on hyvä idea jos menee kylään niin voi viedä mukanaan, tai vaikka joulutuomisiksi. Jouluisen makuisia ne ainakin on, ja HYVIÄ :)



 Tein myös jämälanka-välityönä pannunalusen 7veljestä-langasta tällä ohjeella. Virkkauksen maailmanmestarina hetken aikaa pähkäilin lontoonkielisestä ohjeesta että-mitä-että, mutta kyllä se sitten pienellä purkamisella aukeni se ohje. Tein yhden kerroksen vähemmän terälehtiä, sillä muuten tästä olisi tullut liian iso isoimmallekin kattilalle. Viikonlopun projektina on ollut myös lankojen päättely! Millonhan sitä oppis päättelemään työt heti, ettei sitten tarvitse viettää pimeitä iltoja päättelemässä miljuunaa langanpäätä?




4 kommenttia:

  1. Suklaasalami näyttää herkulliselta! Täytyykin itse kokeilla ja tehdä ehkä jopa lahjaksi. :)

    VastaaPoista
  2. Joulu on kyllä lastenjuhla. Kaikkea ihanaa olette tehneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukuu pitäis ihan virallisesti vihkiä lasten-kanssa-askartelu-kuuksi. Ihan parasta :)

      Poista